top of page
Writer's pictureKiira Vannesluoma

Tiedän, että niin moni voi samaistua tähän...

Mulla oli pyörinyt pari kassia pois meneviä vaatteita ja kenkiä jonkin aikaa vaatehuoneen nurkassa. Vähän väliä olin lisännyt kasseihin pois menevää vaatetta ja ajoittain oli käynyt mielessä, että pitäisikö kurkata mitä olen aikaisemmin laittanut kasseihin. Päätin kerrankin olla järkevä ja en tehnyt sitä.

En ees muista mitä kaikkea olin jo laittanut pois, niin en halunnut tilannetta, että löydän kasseista takaisin käyttöön ns. jotain "kivaa päälle laitettavaa" ja "jos mä ehkä tätä kuitenkin käytän" vaatteita. Olin päättänyt etten sorru siihen.


Niin siinä sitten kävi, että pussit on viety kierrätykseen, jee!

Tuli jotenkin super hyvä mieli ja ahdistus vaatteiden määrästä helpottui. Ihmisellä ei vaan tarvii olla niin paljoa ja kaikkea mielin määrin. Vähemmälläkin pärjää, kun vaan sen tajuaisi.


Oon myös enenemissä määrin viime aikoina pyrkinyt tekemään vaatehuoneen tsekkausta useammin. Mitkä vaatteet oikeasti menevät tällä hetkellä päälle, näyttävät hyviltä ja mitä ylipäätänsä käytän, ne jäävät. Ja myös sitä, jos ostan jotakin uutta, niin laitan jotakin vastineeksi kierrätykseen.

Huomaan vaatteiden pois laittamisen selvästi helpottuneen.

Ehkä rupean pikku hiljaa ymmärtämään sen, ettei vaatteita ja kenkiä tarvitse olla mielin määrin.


Haluan yhä enemmän oppia siihen, että vaatteeni olisivat hyvälaatuisi, istuvia ja niitä olisi vain yksinkertaisesti vähemmän. Vaatteet jotka vaatehuoneestani löytyisivät olisivat monipuolisesti yhdisteltävissä ja niistä saisi useampia kokonaisuuksia.

Toki muutama erikoinen"helmi" jota ei ihan joka päivä laiteta päälle täytyy ainakin mun vaatehuoneesta löytyä, mutta vain muutama, ei kymmeniä. :)


Tiedän etten ole yksin tämän asian kanssa. Olen niin monen kanssa puhunut tästä samaisesta aiheesta. Koitetaan oppia ja muistaa, että vähemmälläkin vaate, kenkä yms. määrällä kyllä pärjää.


Tyylistä ei tingitä!


37 views0 comments

Recent Posts

See All

Pellavamekko

Comments


bottom of page